Saturday, October 28, 2006

Mikäli historiallisten suomalaisalueiden tuhonta ja kansanmurha olisi tapahtunut nyt niin kansainvälinen oikeus ja yhteisöt olisivat puuttuneet asiaan


Oltiin puolustusliitto Naton jäseniä tai: Kansojen itsemääräämisoikeus ja ihmisoikeudet koskevat myös suomalaisia kansana ja Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta

Ei ole olemassa mitään erityistä "Venäjän oikeutta" rikkoa niitä stalinistisesti, ei aiemmin, eikä nykyhetkessä, hyväksyen alueellista miehitystämme Barentsinmeren maakaasu- ja öljykentillämme, Kalastajasaarennossa, Petsamossa, Sallassa, Kuusamossa, Paanajärvellä, Karjalassa, Laatokalla, eikä Suomenlahden saarillamme.

Kosovo-case Naton ja EU:n huoltomandaattina, kansainvälinen oikeus, sekä kansojen itsemääräämisoikeus unohtuu kun kyse suomalaisten oikeuksista suomalaisten historiallisilla ikimuistoisilla alueilla

Historiallisen Itä-Karjalan ja Inkerin "oikeus kuulua ns. Venäjään eli Moskovan ruhtinaskuntaan" lähempään tarkasteluun

Mikäli historiallisen Kuolan, Itä-Karjalan, Inkerin suomalaisalueiden tyhjennys alkuperäväestöstä ja saamelaisten, suomalaisten, vatjalaisten, inkeriläisten kansanmurha olisi tapahtunut 1990-luvulla, eikä 1920-luvulla ja sen jälkeen, niin ko. operaatioon oltaisiin tartuttu Naton ja EU:n toimin kuten Kosovossa, Bosnia-Hertzegovinassa.

Silvotussa tynkä-Suomessa on kummeksuttavan paljon suomalaisia, jotka hyväksyvät ja ymmärtävät miehittäjä-Ryssän entisiä ja nykyisiä sotarikoksia ihmisyyttä ja ihmisoikeuksia vastaan.
Jos ja kun joku tai jotkin suomalaiset oikeuksiamme pyrkivät säilyttämään ja niistä muistuttamaan, niin valtion rakkikoirat ja ns. "puolueeton media" ( lue: kotiryssäläisten KGB-/FSB-soluttama ) tarttuu oitis yksipuolisen leimauskampanjan elkein aiheeseen yrittäen saada poliittisen tässä tapauksessa Seppo Lehdon vastaiseen vainoon ja syrjintään mielivaltaisesti pääministeri Matti Vanhasen ja presidentti Tarja Halosen mukamas "Nettitörkyyn puuttumiseksi". Tässäkö Nelosen uutisten 29.9.2006 mukaiseti lepää uskottavasti ja luotettavasti valtiotamme johtavien pääasiallinen huoli? Ei siis ihmisoikeuksissa, eikä laittoman miehityksen lopettamisessa tmv:ssa?

Nelosen TV- ja nettiuutisten http://www.nelonen.fi/uutiset/arkisto_uutinen.asp?d=1135221975229 29.9.2006 mukainen

"Tamperelainen yksityishenkilö" Seppo Lehto http://www.kavkaz.fi Tampere

PS: Nelosen TV-uutisten mainostama Isänmaallinen Patrioottiradio näyttää nykyään toimivan Kiinan kansantasavallan suojissa: http://free.ipdz.com/patriootti/ kun länsimainen lehdistön- ja ilmaisunvapaus näyttää toimivan huonosti

Thursday, September 21, 2006

Mielenosoitusta EU-kokouksen aikaan Tampere-talon ja Yliopiston luona 21-22.9.2006 maamme ja EU:n ulkorajojen tiivistämisen puolesta neekeri- ja ryssä

KLIKKAA OHEISIA 21.9.2006 EU:n sisä- ja oikeusministerien kokouksen aikaan pidetyn aluepalautusmielenosoituksen Tampere-talon ja Yliopiston kulmalta otettuja KUVIA NIIN SAAT NE SUUREMMIKSI:







Digikameran paristojen vaihto aiheutti päivämäärävääristymän oheisiin 21.9.2006 mielenosoituskuviin Tampere-talolla missä teemana: EU:n ulkorajat kiinni, somalien kotiutus ja miehitetyt alueet takaisin!



Mielenosoitusta EU-kokouksen aikaan Tampere-talon ja Yliopiston luona 21-22.9.2006 maamme ja EU:n ulkorajojen tiivistämisen puolesta neekeri- ja ryssäinvaasioita vastaan


EU:n ulkorajat kiinni teemana, sekä somalien kotiutus Somaliaan, miehitetyt alueet takaisin, väkivaltaiset ulkomaalaisrikolliset karkoitettava ymv:aa.

http://www.kavkaz.fi terveisin Seppo Lehto

Wednesday, February 08, 2006

Ilmoittautukaa http://qurans.blogspot.com/ MIELENOSOITUSKUTSU KORAANIEN POLTTAJAISIIN

Te ette ymmärrä, ettei muslimit muuta kuin yltyy kumartelusta, ainoa mitä kunnioittavat on George W. Bush jr. ja Seppo Lehto

Koollekutsu koraanin / koraanien polttomielenosoitukseen

Ilmoittautukaa http://qurans.blogspot.com/ MIELENOSOITUSKUTSU KORAANIEN POLTTAJAISIIN

Ilman muuta on suotavaa saada miehitetyt alueet takaisin ja laittaa koraanit tuleen

Minun puolestani on jo näköjään tehty mielenosoitusilmoituskin oikein blogina, joten kai se on sitten pakko ilmottautua ko. blogin kutsumana ko. mielenosoituksen järjestäjäksi

http://qurans.blogspot.com/ MIELENOSOITUSKUTSU KORAANIEN POLTTAJAISIIN

Koraani tai koraanin kopio mukaan .... bensa ja sytkä varmuuden vuoksi myös mukaan?

Aika ja paikka on vielä auki ... Ehdotuksia otetaan vastaan. Kutsun myös Silvotyn tynkä-Suomen juutalaisjärjestöt mukaan rahoittamaan ja organisoimaan muslimien älytöntä hihhulointia ja ilkivaltaa, sekä muuta hölmöilyä.

Seppo Lehto Tampere http://www.kavkaz.fi

En olettaisi juutalaisiakaan niin tyhmiksi, kuin tavallisia rivitsuhnakomuja, että tosissaan eivät ymmärtäisi aluepalautusten merkitystä Barentsinmeren maakaasu- ja öljykentät, Petsamo, Salla, Kuusamo, Karjala ja Suomenlahden saarten osalta kasvattavan kansallisvarallisuuttamme merkittävästi, sekä ominaispainoamme EU:ssa ja Natossa.

Allah akkubar;) thanks to Michael Abramowski and other jews;) kirjoitti:

PS: Ryssäläiset luteet iskivät kotisivuille, vaan ... homma jatkuu ; )

Wednesday, January 18, 2006

Presidentti Tarja Halosen moraali on ala-arvoista Tsetsenian kansanmurhan tukemista ja ilkkuvan paviaanikoira Vladimir Putinin murhatöiden siunaamista

On ilmastonmuutoksen aika ryssäläinen lesbomme Tarja Halonen vaihdettava toistaiseksi Natomyönteisempään Sauli Niinistöön

Toivoa paremmasta siksi suuntaamme katseemme ja suosittelemme Sauli Niinistöä, vaikka emme hyväksykään nikotiiniriippuvaisuuttaan

Tarja Halosen vappupuhe 1976 on vain kaikua pahemmasta: Paha kello kauas kaikaa vaan fakta on se, että ei se kaiu, ilman aihetta

Kiistatonta on että nykyinen presidentti Tarja Halonen tukee putinismia mm. Tsetsenian kansanmurhan osalta jatkuvalla ja vastikkeettomalla aluemiehityksiemme hyväksynnällä niin Tsetsenian, kuin Suomenkin osalta, sekä raaka-ainevarantojemme esteetöntä riistoa.

Nato jäsenyyden viivyttelystämme

Tässä tapauksessa pahaa on se, että miehittäjä- ja kansojenmurhaaja Ryssä on jo syvemmällä Nato-yhteistyössä kuin Suomi. Suomi voi ainoastaan Naton täysjäsenyydella ajaa ohi, jotta saa täydelliset turvatakuut.

Tarja Halosen moraali on ala-arvoista Tsetsenian kansanmurhan tukemista ja ilkkuvan paviaanikoira Vladimir Putinin murhatöiden siunaamista.

Vladimir Putinin tukeminen on eittämättä moraalitonta, siksi Sauli Niinistö tilalle, jotta mm. ko. lahjoitetut lähialueyhteistyömäärärahat voidaan leikata oman kansan hyväksi.

Suosittelemme tutustumaan aluepalautus blogeihimme kansakunnallisilla asioillamme.
http://aluepalautusry.blogspot.com/
ja http://aluepalauttajat.blogspot.com/

Suosittelemme presidentinvaalien 2 kierroksella äänestämään Sauli Niinistöä, jottei Tarja Halonen vanha komulehmä pääse jatkamaan kansankuntamme varojen vastikkeetonta luovuttamista miehittäjä-Ryssälle

Seppo Lehto Tampere http://www.kavkaz.fi ; )